fbpx

Herukkainen jäätelökakku

”Loppukesän kirpakat marjat sopivat mainiosti Maalahden Limppu -saaristolaisleivän makupariksi. Valmista yllättävä jäätelökakku ja tarjoa vaikkapa yllätysvieraille.” – Hellapoliisi

AINEKSET:

(6 annosta):

  • 325 g Maalahden Limppu viipaleina
  • 1 ½ dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Täyte:

  • 1 l vaniljajäätelöä
  • 2-3 dl punaherukoita

Koristeluun:

  • tuoreita vadelmia

Jauha Maalahden Limppu -leipäviipaleet hienoksi tehosekoittimessa.
Laita rouhe kuumalle pannulle yhdessä fariinisokerin kanssa ja anna paahtua koko ajan sekoittaen hieman rapeaksi. Jäähdytä ja lisää joukkoon vaniljasokeri.

Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja levitä muruseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Jätä osa koristeluun.
Ripottele pohjan päälle punaherukoita, jätä osa koristeluun.
Leikkaa vaniljajäätelö muutaman senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi ja viipaleet edelleen paloiksi.
Nosta palat sikin sokin kakkuvuokaan ja ripottele joukkoon vielä loput leipämuruseoksesta.
Ripottele vuokaan loput punaherukoista ja nosta vuoka pian pakastimeen mielellään yön yli.
Irrota kakku vuoasta ja koristele tuoreilla vadelmilla. Siirrä tarjoiluvadille ja tarjoa heti.

Resepti: Hellapoliisi