fbpx

Lämminsavulohi tuorejuustokakku

n. 10 annosta

AINEKSET:

  • 6 kpl Maalahden Limpun viipaleita
  • 1 dl kala- tai kasvislientä
  • 300 g Philadelphia -tuorejuustoa
  • 300 g lämminsavulohta
  • 1 punasipuli
  • tilliä
  • ruohosipulia
  • pieniä kapriksia hienonnettuna
  • 3 dl kermaa
  • 1 liivate (tarvittaessa)
  • yhden sitruunan mehu

Asettele leipäviipaleita kakkuvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Kostuta leipäpohja kala- tai kasvisliemellä.

Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi.
Hienonna tilli sekä kevätsipuli.
Sekoita lohi sekä juusto keskenään ja lisää sipulit, tilli ja kaprikset.
Mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla.
Lämmitä 1 dl kermaa varovasti (ei saisi mielellään kiehahtaa).
Lisää lämmitetyn kerman joukkoon liotettu liivate.
Lisää loput kermasta liivate-kerman sekaan.
Lisää kerma massan joukkoon. Massan tulisi olla melko pehmeää.
Mausta sitruunan mehulla.

Laita lohimassa leipäsiivujen päälle ja hyydytä jääkaapissa n. 6 tuntia.

Kakun voi myös pakastaa.

Koristele kakku esimerkiksi katkaravuilla, tillillä ja Maalahden Limppu kuutioilla.

Resepti: Antti Puromies