fbpx

Maalahden Limppu panzanella

”Toscanalainen leipäsalaatti panzanella saa pohjoismaalaisen version Maalahden Limppu -saaristolaisleivästä valmistettuna. Mehevän limpun kera salaattiin sekoitetaan kesän mehukkaat tomaatit, hieman oliiveja, salottisipulia, mozzarellaa ja basilikaa sekä maukas kastike. Tämä ruokaisa salaatti toimii erinomaisena lisukkeena kesäruoille tai sellaisenaan kevyenä lounaana!” – Emmiina Lehtonen

AINEKSET:

(4-6 annosta):

• 1 kg erilaisia tomaatteja
• 1 tl suolaa
• 8 viipaletta Maalahden Limppu -saaristolaisleipää
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 banaanisalottisipuli
• 1 dl kalamata-oliiveja
• 200 g mozzarellaa
• 1 ruukku basilikaa

Kastike:
• n. ¼ dl tomaattilientä
• 1 rkl dijon-sinappia
• 2 rkl puna- tai valkoviinietikkaa
• 1 valkosipulin kynsi
• ¼ tl suolaa
• ¼ tl mustapippuria
• ¾ dl oliiviöljyä

Ohje:

Poista tomaateista kannat ja leikkaa reiluiksi paloiksi. Sekoita joukkoon 1 tl suolaa ja laita valumaan siivilään kulhon päälle noin 15 minuutiksi.
Revi limppuviipaleet pienemmiksi paloiksi. Laita paistinpannulle 1 rkl oliiviöljyä ja paista limppupaloihin väriä.

Kuori banaanisalottisipuli ja viipaloi se ohueksi. Kuori myös valkosipulinkynsi ja hienonna pieneksi. Valuta oliiveista neste pois. Hienonna osa basilikan lehdistä.

Kun tomaateista on valunut noin ¼ dl lientä, lisää kulhoon dijon-sinappi, puna- tai valkoviinietikka, hienonnettu valkosipulinkynsi, suola ja mustapippuri. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan vispilällä sekoittaen.
Sekoita kastikkeen joukkoon tomaatit, salottisipuli, oliivit, hienonnettu basilika sekä Maalahden Limppu -palat ja anna maustua hetken. Levitä salaatti tarjoiluvadille, lisää päälle revittyä mozzarellaa sekä basilikan lehtiä.

Tarjoile!

Resepti: Emmiina Lehtonen