fbpx

Pikkelöityjä mansikoita ja burrataa

”Mansikat saavat aivan uudenlaista makua pikkelöinnillä. Rapeasta Maalahden Limppu -saaristolaisleivästä, kermaisesta burrata-juustosta sekä hapokkaista pikkelimansikoista saat herkullisen evään vaikkapa kesän piknikille!” – Emmiina Lehtonen

AINEKSET:

(neljälle):

Pikkelöidyt mansikat:

  • 250 g mansikoita
  • 1 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl vettä
  • ½ tl suolaa
  • 5 kpl kokonaisia mustapippureita
  • muutama oksa tuoretta timjamia

Lisäksi:

  • 4 kpl Maalahden Limppu -saaristolaisleipäviipaleita
  • rypsiöljyä, voita
  • 1 burrata-juusto
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa, mustapippuria
  • tuoretta timjamia

Laita kattilaan vaalea balsamiviinietikka, sokeri, vesi, suola, mustapippurit sekä timjaminoksat. Kuumenna niin, että sokeri sulaa. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Poista mansikoista kanta ja leikkaa puoliksi tai neljään osaan. Laita puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada jäähtynyt pikkeliliemi päälle. Anna maustua jääkaapissa parin tunnin ajan tai mielellään yön yli.
Paahda Maalahden Limppu -viipaleita voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla.

Leikkaa burrata neljään osaan. Asettele limppuviipaleiden päälle. Ripottele burratan päälle hieman sormisuolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.
Lisää leiville vielä pikkelöidyt mansikat ja koristele tuoreella timjamilla. Nauti!

Resepti: Emmiina Lehtonen