fbpx

Blogit

Hyödynnä syksyn satoa keittiössä

Parasta syksyssä on, miten moni upea raaka-aine on sesongissa! Kotimaiset hedelmät, kasvikset ja juurekset, metsän tarjoamat marjat ja sienet sekä riistaliha. Syksyn satoa kannattaakin hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti, keräsitpä ainekset itse metsästä tai poimit ne mukaasi kaupan hyllyltä. Sadonkorjuumenua suunnitellessa kannattaa muistaa Maalahden Limppu -sivuston herkulliset reseptit, joissa sesonkiherkut pääsevät loistamaan!

Kerää kauden herkut ostoskoriin

Raaka-aineiden sesonkien seuraaminen on tärkeää, vaikka et itse kasvattaisikaan omaa ruokaasi! Tuotteiden laatu on nimittäin sesonkiaikaan parhaimmillaan ja hinta edullisimmillaan. Ulkomuistista ei tarvitse jokaisen tuotteen sesonkia muistaa, sillä ruokakaupat ohjaavat valintojamme tehokkaasti asettamalla sesonkiraaka-aineet houkuttelevasti ja näkyvästi esille. Myös erilaisista tarjouksista voi monesti päätellä tuotteen olevan sesongissa.

Säilö syksyn satoa talven varalle

Raaka-aineiden talven varalle säilöntä on ollut meille pohjolan asukkaille elintärkeä taito. Vaikkakin tänä päivänä ruokakaupasta saa ympäri vuoden lähes mitä vain raaka-aineita, ei säilöntää kannata unohtaa. Säilönnällä voi jopa nostaa raaka-aineen makua uuteen ulottuvuuteen. Suloisesti pakattu itsetehty hillo, mehu tai pikkeli, jossa hyödynnetään syksyn satoa, on myös uniikki lahjaidea, joka tulee varmasti saajalle käyttöön!

Pakastaminen

Pakastaminen on varma tapa säilöä useimpia raaka-aineita. Pakastamisen etuna on, ettei tuotteen maku tai koostumus muutu radikaalisti. Kiinnitä huomiota kunnolliseen pakkaamiseen sekä merkintöjen tekemiseen, kirjaa ylös pakastettu tuote ja lisää pakastuspäivämäärä. Pakastimen uumeniin unohtuu helposti tavaraa ja selkeät pakkausmerkinnät helpottavat käyttöä. Huonona puolena tässä säilöntämenetelmässä on, että pakastimeen mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa ja se kuluttaa energiaa.

Kuivaaminen

Energiatehokas tapa säilöntään on kuivaus. Kuivattujen tuotteiden säilytys ei nimittäin vaadi lainkaan energiaa, eikä aina itse kuivatusprosessikaan. Huoneenlämmössä voit aivan hyvin kuivata erilaiset yrtit laakealle alustalle ilmavasti levitettynä tai naruun niputettuna ja katonrajaan kiinnitettynä. Kasvikuivurilla tai uunissa kuivatat hedelmät, marjat ja sienet tehokkaasti ja varmasti.

Mehut, hillot ja siirapit

Marjoista ja hedelmistä valmistat herkulliset mehut, hillot ja makusiirapit. Näitä voit tehdä yhdestä lajista kerrallaan tai kokeilla eri hedelmien ja marjojen yhdistelmiä. Mehujen keitossa höyrykeitin on hyvä apuväline, muttei pakollinen, sillä mehun keitto onnistuu myös kattilassa keittäen. Muista hyvä hygienia tuotteiden valmistuksen aikana sekä säilytysastioihin pakattaessa!

Pikkelöinti

Pikkelöinti antaa säilyvyyden lisäksi vihannesten makuun aivan uudenlaisen vivahteen. Perinteinen 1–2–3-liemi valmistuu yhdestä osasta väkiviinaetikkaa, kahdesta osasta sokeria ja kolmesta osasta vettä. Liemi kiehautetaan ja sitä voi maustaa erilaisin kokonaisin maustein tai tuorein yrtein. Pidempään säilöttävää tuotetta on hyvä kiehauttaa nopeasti pikkeliliemessä. Kovempia juureksia taas kannattaa keitellä muutamankin minuutin ajan, jotta ne hieman pehmenevät, varo kuitenkin ylikypsennystä!

Sadonkorjuun reseptit

Pimenevinä syysiltoina lämmittävät erilaiset lohturuoat, kuten pitkään haudutetut padat, täyteläiset keitot ja mehevät uuniruoat. Ruisjuureen leivottu Maalahden Limppu –saaristolaisleipä sopii erinomaisesti kotimaisten sesongin raaka-aineiden kera nautittavaksi.

Kokoa sadonkorjuumenu:

Inspiroidu Maalahden Limppu -sivuston monipuolisista ja maittavista resepteistä suunnitellessasi sadonkorjuumenun tarjoiluja:

Alkuruuaksi

Haukisuupalat
Kuorrutettua siikaa mummonkurkuilla
Omenainen leipäjuustosalaatti
Kuorrutettu sipulikeitto
Syksyinen tartar
Suppilovahveropiirakka
Lämpimät pekoni-kantarellileivät
Kurpitsaleivät sinihomejuustolla

Pääruoaksi:

Hirvenjauhelihapyörykät
Ruusukaalilisäke
Uuniperunat järvikalatäytteellä
Kantarellirisotto
Poronfileetä karamellisoiduilla juureksilla
Kaalikääryleet Maalahden Limppu -täytteellä
Maalahden Limppu grillivarras punajuuresta ja juustosta
Leipälasagne savuporosta

Jälkiruoaksi:

Rukiinen mustikkapaistos
Lakka-leipäjuustomaljat
Kinuskikiekot tyrnikreemillä
Uunipäärynät
Puolukkajäädykettä tattikinuskilla
Hyydytetty puolukkakakku
Pumpkin spice -kakku

Jaa tämä blogi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
Lue myös nämä